PALATSI LIVEN vapunpäivän spesiaalilähetyksen tähtenä esiintyy Ilta -Vahvaääninen laulaja-lauluntekijä, jolla on kyky heittäytyä tunnelmasta toiseen. —-
PE 1.5.| KLO 21:00 | Ilta
Ilta on 23-vuotias Jyväskylässä kasvanut suomalais-saksalainen artisti, joka lumoaa vahvalla ja taipuvaisella äänellään. Vuoden 2019 Iskelmä Gaalassa Vuoden tulokas -palkinnon saanut artisti on julkaissut uransa aikana useamman oman singlen, joista tunnetuimmat ovat Minne mä meen, Naurettava ja Koukkuun. Suurelle yleisölle Ilta on tullut tutuksi vuonna 2019 Tähdet, tähdet -ohjelmasta ja isoista feat -kappaleistaan. Hän on ollut mukana Cheekin triplaplatinaa striimanneella Sillat -biisillä sekä Pikku G:n hiteillä Mitä sulle jää ja Paratiisiin.