Pohjoinen uni

Pohjoinen Uni saapuu livestreamina kotiisi 18. huhtikuuta! Aika Korjaa -uutuussingle julkaistiin viime perjantaina Viime perjantaina Aika Korjaa -singlensä julkaissut uuden aallon suomirock-komeetta Pohjoinen Uni saapuu livenä kuulijoiden olohuoneisiin lauantaina 18. huhtikuuta. Kello 19 alkava livestream toteutetaan yhteistyössä BV-Team motorsportin kanssa, ja keikka on nähtävissä heidän Youtube-kanavallaan. “Tarjoamme kuulijoille historiallisen tunnin elämyksen sisältäen tutut ja paljon soitetut biisit, mutta myös vanhempaa materiaalia, kuten ensimäisen koskaan tekemämme biisin ‘Maailman pyörä’. Kuulija pääsee siis bändin mukana koko matkalle, jonka olemme kulkeneet tähän mennessä”, Sami Viitala kertoo. Bändi julkaisee viikkoa ennen h-hetkeä Instagramiin lomakkeen, jossa voi lähettää bändille kysymyksiä laidasta laitaan täysin ilman aiherajoituksia. Näihin uteluihin saadaan myös vastaukset liven aikana. Luvassa on myös jotain ainutlaatuista ostettavaa. “Keikan ensimäinen osa on rauhallinen ja toinen osa täyttä paahtoa. Kysymyksiä voi myös esittää livelähetyksen aikana ennen ‘puoliaikaa’. Laitamme myös nettisivuillemme verkkokaupan, josta kuulija voi tukea toimintaamme ostamalla kolme eri kokoista livelähetyksestä otettua bändikuvaa, jotka lähetetään ‘lipun’ ostajalle postitse nimmareiden kera. Näitä kuvia ei tulla julkaisemaan muualla.” Pohjoisen Unen vuonna 2016 julkaistulta Kaiken tämän jälkeen -pitkäsoitolta löytyvää Tähdenlento-singleä on kuunneltu tähän mennessä Spotifyssä liki 470 000 kertaa. Uusin single Aika Korjaa on tosielämän kertomus laulaja Sami Viitalan kokemuksista koulukiusattuna lapsena. “Koulukiusaamisessa kuitenkin monesti on kyse erilaisuudesta, mikä mulla oli musiikki ja se, että asuin niin sanotusti syrjässä keskustasta. Biisiä tehtäessä jouduin palaamaan niihin ajatuksiin ja tilanteisiin, ja oli yllättävän rankkaa ottaa taas esiin ne samat pilkan aiheet, tönimiset halvennukset ja miettiä mitä ne tekivät teini-iän kynnyksellä olevalle lapselle. Täytyy sanoa, että perseestä se on vieläkin, vaikka toki olen ammentanut siitä paljon vuosien varrelle, ja ehkä ilman niitä haavoja ei olisi tullut yhtäkään laulua”, Sami kertoo. “Toivon, että tämän biisin myötä ihmiset löytäisivät sen kivun, jota kiusattu kokee ja ymmärtäisivät lopettaa kiusaamisen”, hän lisää. Pohjoinen Uni on: Sami Viitala – laulu Villepekka Jossens.– kitara Samuel Ahvenlampi – kitara, koskettimet Teemu Salonen – basso Tomi Kauhajärvi – rummut www.pohjoinenuni.fi www.facebook.com/PohjoinenUni www.instagram.com/pohjoinenuni HOX Event osoite-> https://www.facebook.com/events/2644782852513171/

Vapahtajan seitsemän viimeistä sanaa ristillä

Livestream Helsingin tuomiokirkosta Joseph Haydn: Vapahtajan seitsemän viimeistä sanaa ristillä op. 51 Tero Latvala, viulu Liisa Rantala, viulu Lauri Poijärvi, alttoviulu Jukka Tyrväinen, sello Anna-Maija Viljanen-Pihkala, raamatuntekstit Yhteistyössä Helsingin tuomiokirkko ja Lohjan kaupunginorkesteri Joseph Haydnin teos Vapahtajan seitsemän viimeistä sanaa ristillä op. 51

Ihme4set (Hamina Bastioni)

Hamina Bastioni tuo live-esityksiä suoraan katsojien kotisohville, kun historian ensimmäinen Bastioni Live striimataan la 11.4. klo 19-21! Keikalla musisoi yksi Kymenlaakson kovimmista bilebändeistä, Ihme4set. MITKÄ BIISIT TOIVOISIT KUULEVASI? Keikan tarkoituksena on soittaa toivelaulu -tyyppisesti yleisön suosikkibiisejä.

Virtuaalikeikka on katsottavissa suorana Hamina – kohtaamisten kaupungin Youtube -kanavan kautta: https://www.youtube.com/channel/UCPUYWtRSpFKRtTmYcjJ9FYQ/featured

Vapaa pääsy! Järj. Haminan kaupungin tapahtumatuotanto

Allegros-jousikvartetti: Da Pacem Domine

ALLEGROS-JOUSIKVARTETTI Miina Järvi, 1. viulu Pia Pelkonen, 2. viulu Teemu Kupiainen, alttoviulu Lukas Stasevskij, sello

OHJELMA Arvo Pärt (s. 1935): Da Pacem Domine Psalom Summa Fratres Allegros-jousikvartetti esittää Järvenpää-talon Sibelius-salista striimattavassa konsertissa Arvo Pärtin musiikkia.

Konsertti on katsottavissa suorana Järvenpään kaupungin YouTube-kanavalla, jolle se jää myös tallenteeksi. www.youtube.com/user/JarvenpaanKaupunki

Allegros-jousikvartetti on perustettu Helsingissä vuonna 2004.

Perustamisvuodestaan asti kvartetti on toiminut aktiivisena konserttijärjestäjänä ja tuonut konsertteihinsa mm. monia teosharvinaisuuksia ja esittänyt musiikkia monista eri genreistä. Kvartetti on työllistänyt lukuisia freelancermuusikoita keikkaluontoisesti ja esiintynyt laajasti Suomessa, sekä myös Pariisissa 2010 ja Bangkokissa 2006.

Lue konsertin teosesittelyt: www.jarvenpaa.fi/–Striimaukset_Jrvenp-talolta–/sivu.tmpl?sivu_id=10593

Sister Capricorn

Turku Rock Academy presents Stream On! 9.4.2020 klo 18:00 Esiintymässä Sister Capricorn

https://www.facebook.com/events/576596796396188/

Saaristosta kaupunkiin ja maailmalle, turkulainen singer-songwriter Sister Capricorn on folk, blues ja häivähdys kantrilla höystettyä akustista rockia. Melodioilla ja vahvalla naisäänellä maalattuja tunteiden ja tunnelmien maisemia.

Streamaus esitetään Turku Rock Academyn YouTube-kanavalla. https://www.youtube.com/user/TurkuRockAcademy