Karina / G Livelab + G Livestream

Karinan keikka G Livelabissa 27.3. on siirtynyt, uusi päivämäärä on 10.6.2020.

Maaliskuun konserttiin ostetut liput käyvät sellaisenaan tässä korvaavassa konsertissa. Konsertin yleisökapasiteetti määräytyy konserttipäivän aikaisten yleisötapahtumamääräysten mukaisesti. Konsertista tehdään myös livestriimaus G Livelabin omaan sovellukseen.

Mikäli ostat striimauslipun, saat sähköpostiisi ohjeet striimin katsomiseen keikkaa edeltävänä päivänä. — Ylistetty dream pop -duo Karina juhlii uutuusalbuminsa 2 julkkareita G Livelabin Soundi-klubilla!

Uudella albumilla kuullaan aiempaa varmempi Karina. Duo kertoo tulevan albumin käsittelevän ”itsensä hyväksymistä, egosta luopumista, katumusta, pelkojen kohtaamista, terapiassa käymistä, kaavojen rikkomista ja päätösten tekemistä”.

Karin Mäkirannan ja Helmi Tikkasen muodostama Karina on kivunnut lyhyessä ajassa kotimaan indiekentän kärkeen. Vuonna 2018 julkaistua debyyttiä kuvailtiin Helsingin Sanomien 5 tähden arviossa ”yhdeksi hienoimmista kotimaisista esikoisista vuosikausiin”, ja se oli ehdolla myös Nordic Music Prizen saajaksi.

Viime aikoina yhtye on valloittanut ulkomaita ja lämmitellyt indiejätti Beirutia Luxemburgissa. Helsingin Juhlaviikoilla taas nähtiin Karinan hehkutettu kuorokonsertti.

Mikäli keikka ei ole loppuunmyyty, myydään ovelta opiskelijalippuja hintaan 20 € / kpl tunti ennen keikan alkua. Alaikäiset ovat tervetulleita keikalle aikuisen seurassa.

Liput 25 € G Livestream -lippu 9,90 € Ovet 18, showtime 19 Liput ja lisätiedot: https://www.glivelab.fi/tampere/events/karina-levyjulkkarit-soundi-klubi-5e722da7ee85ef0017daaeac/

Scheduled Uncategorized

Linkki konserttiin