Eero Hämeenniemen meditatiivinen improvisaatiokonsertti

Kolmesta konsertista koostuva säveltäjä, pianisti Eero Hämeenniemen meditatiivisten improvisaatiokonserttien sarja lähetetään suorana lähetyksenä Taide- ja museokeskus Sinkasta kolmena peräkkäisenä keskiviikkoiltana. Konserteissa Eero Hämeenniemi improvisoi barokkimusiikin, intilaisen musiikin, jazzin ja hengellisen musiikiin teemojen pohjalta. Konserteissa saattaa olla myös artistin omia teemoja, sekä täysin vapaata improvisaatiota. Impromeditaatio-konsertit perustuvat ajatukseen musiikista hiljentymisen, meditaation ja keskittymisen välineenä. Konsertissa sekä soittaja että kuulija hiljentyvät yhdessä musiikin äärelle ja lähtevät matkalle ajatustensa ja mielikuvituksensa maailmaan. Tapahtumaan erityisen intensiteetin tuo improvisaation ainutkertaisuus: Musiikki syntyy tässä ja nyt, tällaisena vain yhden kerran. Etäkonserttia voi seurata oman kodin rauhasta käsin kukin omalla tavallaan. Kuulija voi joko katsella videolähetystä tai kuunnella silmät kiinni, mieluiten makuuasennossa, kuulokkeet korvilla. Konsertin aikana kuulija ehtii toki kokeilla myös erilaisia kuuntelutapoja. Suoraa lähetystä Taide- ja museokeskus Sinkasta voi seurata Keravan kirjasto- ja kulttuuripalvelut -YouTube-kanavalta. Tallenteen voi katsoa YouTubesta myös jälkikäteen. Eero Hämeenniemen meditatiiviset improvisaatiokonsertit järjestää Keravan kirjasto- ja kulttuuripalvelut yhteistyössä Taide- ja museokeskus Sinkan kanssa. Keravan kirjasto ja kulttuuripalveluiden YouTube -kanava: https://www.youtube.com/channel/UCzNVxhvGDghaCctDZjlGHZA?view_as=subscriber

Teleks (Porvoo-live)

Porvoon kaupunki tuottaa maksuttomia live-keikkoja netin välityksellä neljästä tapahtumapaikasta Porvoossa. Keikat ovat suoria lähetyksiä eri tapahtumataloista Porvoossa ja niiden seuraaminen verkon kautta on maksutonta. Lisäpalveluna lähetysten aikana on ensimmäistä kertaa käytettävä viestiseinä-palvelu, jonka kautta yleisö voi osallistua lähetykseen esimerkiksi omalla älypuhelimella. Kiinnostavia keikkoja voi seurata kotisohvilta torstaisin kello 19.00.

Seuraa livelähetystä Porvoon Youtubessa. Jos linkki ei näy, voit siirtyä kanavallemme tästä:

youtube.com/PorvooKaupunki

Suomalainen barokkiorkesteri: Koronakevään pieni passio

KORONAKEVÄÄN PIENI PASSIO -ONLINE-ESITYS

J. S. Bachin ja G. F. Händelin pääsiäismusiikkia

Tuuli Lindeberg, sopraano
Teppo Lampela, altto
Suomalaisen barokkiorkesterin pienyhtye
Tuomas Kurttila, tekstien luku

Georg Friedrich Händel (1685-1759):
Symphony (Messias) 3′

Johann Sebastian Bach (1685-1750):
Herzliebster Jesu (Matteus-passio) 0’45”
Du lieber Heiland du (Matteus-passio)1 ‘
Buss und Reu (Matteus-passio) 4′
Befiehl du deine Wege (Matteus-passio) 1’
Blute nur (Matteus-passio) 4’45”

*

Johann Sebastian Bach:
In meines Herzens Grunde (Johannes-passio) 1′
Betrachte, meine Seel (Johannes-passio) 2’20”

Georg Friedrich Händel:
He was despised (Messias) 1′

Johann Sebastian Bach:
Wer hat dich so geschlagen (Matteus-passio) 0’45”
Ich folge (Johannes-passio) 3’45”

*

Johann Sebastian Bach:
Erbarme dich (Matteus-passio) 6’15”
Sarabande BWV 1011 1’30”

Georg Friedrich Händel:
Pifa (Messias) 2’15”

Johann Sebastian Bach:
Mache dich (Matteus-passio) 6′
Koraali (Matteus-passio) 1’15”

Georg Friedrich Händel:
I know that my Redeemer liveth (Messias) 6’15”

TFO Kamarimusiikkilive: Pääsiäiskonsertti

Joseph Haydn: Jeesuksen seitsemän sanaa ristillä op. 51

Esiintyjät:
Juha-Pekka Vikman, viulu
Maija Kontunen, viulu
Jouni Rissanen, alttoviulu
Katja Kolehmainen, sello
Jukka Pietilä, lukija

Pitkäperjantaina kuullaan Haydnin Jeesuksen seitsemän sanaa ristillä. Teoksen esittävät TFO:n muusikoista koostuva kamarimusiikkikokoonpano ja tekstin lausujana kuullaan Turun tuomiokirkon kanttori Jukka Pietilää. Vaikuttavassa teoksessa on seitsemän meditatiivista, hidasta osaa sekä johdanto ja päätösosa.

Yhteistyössä: Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

Olli Mustosen resitaali (TFO Live)

Olli Mustonen, piano

Ludwig van Beethoven: Pianosonaatti nro 6 F-duuri op. 10/2
Allegro – Allegretto – Presto
Ludwig van Beethoven: Pianosonaatti nro 18 Es-duuri op. 31/3
Allegro – Scherzo. Allegretto vivace – Menuetto. Moderato e grazioso – Presto con fuoco
Väliaika
Ludwig van Beethoven: Pianosonaatti nro 5 c-molli op. 10/1
Allegro molto e con brio – Adagio molto – Finale (Prestissimo)
Ludwig van Beethoven: Pianosonaatti nro 21 C-duuri op. 53, “Waldstein”
Allegro con brio – Introduzione: Adagio molto – attacca: Rondo. Allegretto moderato – Prestissimo